Läpi yön - Terhi Rannela

Kansi: Tiina Palokoski

Otava
2014
ISBN 978-951-1-28236-5
284 s.
☆☆☆☆☆
Arvostelukappale

Olen aivan ehdottoman totaalisesti Terhi Rannela -fani, sen voin myöntää tässä heti alkuunsa täysin avoimesti. Jos tämän kirjan lukeminen siis tuntuu epävarmalta, kannattaa lukea jonkun muunkin mielipide kuin vain minun, koska ihailen Rannelaa niin suuresti. Olen myös hyvin vaikeista oloista kotoisin (en tosin niin vaikeista kuin jotkut muut, mutta ns. "normaaliin" nähden silti hyvin vaikeista) ja samaistun ehkä Mariaan enemmän kuin moni muu. Tästä postauksesta saattaa tulla hyvin henkilökohtainen, koska koin kirjankin hyvin henkilökohtaisena.

Kun sain kesällä käteeni Otavan syksyn listan, en meinannut pysyä nahoissani kun huomasin, että Rannelalta ilmestyy uusi nuortenkirja. Oli listalla toki muutakin hyvää, mutta tiesin heti, mikä kirja nousisi minun kirjasyksyni odotetuimmaksi teokseksi. Läpi yön kertoo Mariasta, joka heti kirjan alussa koettaa selvitä itsemurhayrityksensä jälkimainingeista. Hän päättää kirjoittaa itsensä selville vesille ja kirjoittaminen yhtenä vahvimmista kantavista voimistaan hän käy taistoon elämän puolesta. Maria kasvaa vaikean isän varjossa, kuten kirjassakin sanotaan, ja se oli vain yksi minua ja Mariaa yhteen sitovista tekijöistä. Saatoin hyvin kuvitella nuoren Marian seisomaan riitelevien vanhempiensa väliin ja välttelemään alkoholisoitunutta isäänsä. Marian todellisuus koskettaa varmasti monia nyky-Suomessakin asuvia nuoria. Kirja tosin alkaa vuodesta 1996, joten en tiedä kuinka helppoa nykynuoren on palata sellaiseen aikaan jossa aika moni ei ollut vielä syntynytkään. Itse tunnistin joitakin juttuja (olin vuonna -96 kahdeksanvuotias) ja kuuntelinkin itku silmässä Don Huonoja ja Apulantaa tätä lukiessani.

Marian elämässä keskeisiä asioita ovat koulu ja siellä menestyminen, muutamat hyvät ystävät, rakastuminen ja rakkaudessa selviytyminen, bilettäminen ja ennen kaikkea pimeydestä valoon pääsy. Maria asuu pienessä tuppukylässä, jossa kaikki tietävät toistensa asiat ennen kuin niistä on edes itse ehtinyt kenellekään kertoa, eikä Sellukylässä ainakaan hyväksytä erilaisuutta. Pikkuisessa yhteisössä asuminen ahdistaa Mariaa, sillä tuntuu, ettei mitään yksityisyyttä ole. Maria päättää vakaasti tulla ihan oikeaksi, julkaistuksi kirjailijaksi, ja siihen hän keskittää kaikki voimavaransa. Romaani on päiväkirjamuotoinen ja kuvaa hyvin torjutuksi tulemisen tunteita kun yksi käsikirjoitus toisensa jälkeen hylätään, mutta Maria ei anna periksi. 

En tiedä kuinka realistista Marian sinnikkyys on jos ajattelee masennusta sairastavien ihmisten toimintakykyä yleensä, mutta muistan kyllä, kuinka musta mieli joskus voi olla, ja kuinka sitä ainoaa valopilkkua kohti tarpoo keinolla millä hyvänsä - ainakin niin kauan kuin voimat riittävät. Maria on ihailtava nuori nainen, joka hukuttautuu vaikeina aikoina koulutyöhön ja kirjoittamiseen. Niin ja rakkauteen, totta kai. Marian elämään osuu ihania ihmisiä, jotka kaikki myötävaikuttavat Marian onnistumiseen, kuten psykiatri (ihanan psykiatrin vuoksi minäkin istun vielä täällä ja kirjoitan tätä) ja äidinkielenopettaja, joka kannustaa Mariaa eteenpäin. 

Kirjan ulkoasu on myöskin varsin onnistunut. Pidin tummansinisen ja oranssin yhdistelmästä, sekä kannessa olevan tytön siluetista, josta tulee vähän mieleen Taivaan tuuliin -kirjan kannessa oleva tyttö. Iloinen yllätys olivat myös takakannen sisäpuolella olevat Rannelan oma nuoruuskuvat. (Me oltaisiin voitu olla ystäviä, ainakin me näytettiin nuorena ihan samalta. ~.n)

Tätä kirjaa voi suositella paitsi arjekseen helvetissä eläville nuorille tukimateriaaliksi, myös aikuisille, jotta he tajuaisivat, millaisia seurauksia heidän teoillaan ja tekemättä jättämisillään saattaa olla heidän lapsiinsa. Oman vanhemman kuoleman toivominen on yksi raskaimpia asioita, joita nuori saattaa joutua sydämellään kantamaan. Marian tarina on erinomainen muistutus siitä. Rannelalle iso kiitos tästä kirjasta. Kuinka paljon siitä perustuu omaan kokemukseen, en voi arvata, mutta hyvin se on joka tapauksessa kirjoitettu. Raadollisemminkin Mariaa olisi voinut käsitellä, mutta toisaalta on joskus ihan kiva lukea sellaisiakin teoksia, joissa päähenkilöä kohdellaan olosuhteisiin nähden hellin käsin.