Kolme - Sarah Lotz

Kansi: plainpicture/Bildhuset, Masterfile

The Three
Karisto
Suom. J. Pekka Mäkelä
2014
ISBN 978-951-23-5723-9
494 s.
☆☆☆
Arvostelukappale

Innostuin Sarah Lotzin Kolmesta huomattuani sen Kariston katalogista (joka toistaiseksi vielä ilmestyy myös painettuna ja lämähti työpöydälleni töissä) ja sitten vielä kun tästä tohistiin muualla. Jotenkin oletin, että Kolme olisi ollut kauhistuttavampi ja/tai jännitävämpi kuin se oli, sen verran lujaa tätä hehkutettiin etu- ja takakannessa. En tiedä kuka on ostanut tämän ihan vain näytteen perusteella käännettäväkseen, mutta nyt ymmärrän miksi useat peleihin erikoistuneista ystävistäni kiukuttelevat aina kun ennakkotilaan nimien ja CG-trailereiden perusteella. Ei kannata ostaa sikaa säkissä. Pelien kanssa ei tosin ole vielä tullut ihan tämmöistä pettymystä, ellei harhaanjohtavasti markkinoitua Watch_Dogsia oteta lukuun, mokomakin köyhä GTA-kopio.

Kolmelle raamit antaa Elspeth Martinsin kirjoittama kirja Musta Torstai: Katastrofeista salaliittoihin. Elspethin kirja koostuu lukuisista Skype-keskustelujen puhtaaksikirjoituksista, haastatteluista, puhelinkeskusteluista ja lehtiartikkeleista, jotka tämä on koonnut yksiin kansiin. Alussa ja lopussa on jokunen pätkä muuta kerrontaa, joka ei sisälly Elspethin kirjaa. Harmikseni minun on sanottava, että nämä muutamien sivujen mittaiset pätkät olivat ehdottomasti kirjan parasta antia.

Samana päivänä, 12.1.2012, taivaalta tippuu neljä lentokonetta. Kaikista paitsi yhdestä turmasta selviytyy ainoana eloonjääneenä lapsi, jotka tulevat myöhemmin tunnetuiksi Kolmikkona, ihmelapsina jotka selvisivät onnettomuuksista, joista kaiken järjen mukaan oli mahdotonta selvitä. Alun pätkä, jossa Pamela May Donalds istuu lentokoneessa joka joutuu tekemään pakkolaskun Aokigaharan metsään. Pamelan ahdistuneet tunnelmat lentokoneessa ja sen putoamisen jälkeen on kirjoitettu todella hyvin ja selkäpiitä karmivasti. Pidin myös kirjan alusta, ensimmäisistä luvuista joissa kuolleiden omaiset saavat tietää turmista ja kun heille sitten selviääkin, että joku heidän läheisistään onkin selvinnyt hengissä. Suuren yleisön reaktioita kuvataan hyvin, mutta kaiken Amerikka-lähtöisyys ärsytti. 

Kirjassa puidaan ihan liikaa uskonnollisten hihhuleiden sisäpiiritouhuja, vallan- ja rahanhimoa, Raamattua ja sitä mitä se sanoo tai ei sano tai on sanovinaan muttei sitten kuitenkaan. Minua ei kiinnosta tällainen yhtään ja jossain vaiheessa huomasin kirjan muuttuneen pakkopullaksi jota koitin vain niellä päästäkseni siitä mahdollisimman pian eroon. Mielenkiintoisempaa olisi ollut ufologien hörhöilyt, mutta ne jäivät valitettavan pieneen osaan, etenkin kun kirja kääriytyy auki sillä tapaa kuin tämä nyt teki. 

Itse Kolmikkokin jää uskonnollisen jauhannan varjoon ja melko pieneen osaan. Isointa roolia näyttelee Paul Craddockin veljentytär Jess, eikä kovin suurta roolia hänkään. Nämä kolme lasta olivat ehdottomasti kirjan karmeimpia hahmoja ja olisin ihan mielelläni lukenut heidän touhuistaan enemmän. Kenties oli hyvä, että lapsia säästeltiin, sillä sitä karmivammilta he sitten tuntuivat. Tiesi varmuudella, että nyt tapahtuu jotakin kammottavaa. Silti, pastori Len ja kumppanit veivät kirjasta kaiken mehukkuuden tylsillä jorinoillaan. Kukaan ei varmasti ylläty mistään, mitä nämä kaverukset saavat aikaan. Realistista heidän mukanaolonsa kyllä oli, etenkin kun keksittiin, että koneiden putoaminen ja lasten pelastuminen on ihan selvä merkki maailmanlopusta. Silloinhan nämä rahanahneet käävät vasta innostuivatkin. Ärsyttää vieläkin.

Kolmessa on joitakin todella vahvoja ja mielenkiintoisia kohtauksia ja olen täysin vakuuttunut siitä, että pastori Lenin ja joukkion toilailuja vähentämällä tästä olisi voinut saada ihan oikeasti todella hyvän, ehkä tosissaan pelottavankin kauhukertomuksen. Aineksia sellaiseen ehdottomasti ainakin oli. Kenties uskonnollisten hihhuleiden sekopäisyydet viihdyttävät jotakuta, mutta minä en ainakaan olisi millään jaksanut seurata satojen sivujen ajan pääasiallisesti juuri sitä.

Visuaalisesti Kolme on kuitenkin oikein hieno, siitä suuri kiitos! Kansisuunnittelukin tosin antoi olettaa, että kyse olisi ollut vähän erilaisesta kirjasta. Anna minun lukea enemmän -blogissa tästä tykättiin enemmän!