29. maaliskuuta 2014

Marras - Sami Lopakka

Kansi: Tommi Tukiainen
Like
2014
ISBN 978-952-01-1007-9
345 s.
☆☆☆☆☆
Arvostelukappale

Pakko tunnustaa, että kun ensi kertaa bongasin tämän Liken katalogista, suhtauduin kirjaan yliolkaisesti, vähän skeptisestikin. Sentenced (jonka kitaristina Lopakka soitti aikoinaan) oli elämässäni valtavan suuri vaikuttaja todella pitkään - vähän ehkä vieläkin - ja yleensä artistien kirjoittamat kirjat tuppaavat olemaan rahastusmeiningillä kirjoitettuja törkykertomuksia bändin "salatuista" bäkkärisekoiluista. Marras kuitenkin tuppasi nenille uudestaan ja uudestaan niin töissä kuin vapaa-ajallakin, ja kun tästä sitten alkoi tupsahtelemaan ylistäviä arvioita muissa blogeissa, päätin pyytää kappaleen itsellenikin. En kuitenkaan uskaltanut tarttua Marrakseen heti. Nyt sen lukeneena sanoisin, että harmittaa etten lukenut aiemmin ja samalla olen todella onnellinen että luin tämän nyt, tällaisena kuin tässä hetkessä olen enkä yhtään aikaisemmin.

Marras kertoo pohjoissuomalaisen bändin turneesta Euroopassa. Kirja alkaa Arlandan lentokentältä ja jo ensimmäisillä sivuilla piti pidätellä huutonauruja (luinhan tätä valtaosaksi sentään työmatkoilla bussissa) kun bändi tapaa saksalaisen bussikuskinsa, joka oitis sattuneesta syystä saa lempinimekseen Pystyhymy. Päähenkilö on Hautamaa, kitaristi (ei kuitenkaan soolosellainen), jättää taakseen viimeisillään raskaana olevan vaimonsa ja lähtee vähintäänkin vastahakoisesti kiertämään Eurooppaa. Bändi on ollut kasassa viisitoista vuotta ja Hautamaa alkaa olemaan kiertue-elämään todella väsynyt, etenkin kun viisiviikkoinen matka koostuu lähinnä ryyppäämisestä keikkojen välillä ja vähän niiden aikoinakin.

Takakannessa puhutaan hulvattomista sivuhahmoista ja mustasta huumorista jota todellakin riitti. Vedin puoleeni useampiakin mulkaisuja tyrskähdellessäni naurusta bussissa. Suomessa ei ole suotavaa nauraa keskenään, muistakaakin se. Marras on kuitenkin mielettömän hyvä kuvaus masennuksesta ja sen aiheuttamasta vuoristoradasta jopa sellaisille ihmisille - luulisin - jotka eivät koskaan ole masennusta sairastaneet. Hetkittäin menee todella lujaa ja kokee olevansa jos nyt ei ihan maailman herra mutta ainakin hyvällä tuulella (se on vakavasti masentuneelle paljon se), ja välillä sitten ollaan niin pohjalla, ettei todeksi meinaa itsekään sitä uskoa. Silloin mikä tahansa ulospääsy tuntuu ihan oikealta vaihtoehdolta, Hautamaa onneksi tarttuu mahdollisista keinoista vain pulloon.

Marraksen lukeminen oli sekä vapauttavaa että raskasta. Kirjaa lukiessani muistelin sitä arkaa ja epäsosiaalista 13-vuotiasta tyttöä, joka selasi Koivukylän kirjaston CD-levyjä ja etsi jotakin, mitä tahansa, tuntemaansa ahdistukseen sopivaa. Punaiselle printattu dinosauruksen (vai lohikäärmeen?) luuranko kutsui ja pian soittimessa soikin tauotta Crimson, Sentencedin vuonna 2000 julkaisema levy. Sentenced kantoi läpi todella vaikeiden ja synkkien aikojen, ja vaikkei teininä vielä elämästä normaalisti mitään ymmärrä kun ei tarvitse ymmärtää, on meitä jotka pakotetaan aikuisiksi liian aikaisin. Oli todella helppoa kuvitella itsensä sinne keikkabussiin, riekkumaan kännissä kuin kana ja hölmöilemään elämän ja kuoleman rajamaille, kuten vaikka Eiffel-tornin turvaverkkoja vasten koko painollaan heittäytyvä Raunio. Eläytyminen niiltä osin oli helppoa eikä Hautamaan kertomukseen imeytymistä häirinnyt edes suhteellisen vieras kiertuemeininki.

Lopakan kielellinen lahjakkuus tulee kirjassa hyvin esiin. On ihan selvää, miksi mies toimi pääasiallisena sanoittajana bändilleen ja hyvin selvää sekin, miksi kirjan oli tapahduttava ennemmin tai myöhemmin. Kirjan kansikin on, ainakin näin jälkikäteen katsottuna, mielettömän hieno ja sopii kirjan tunnelmaan loistavasti. Marras on merkittävä kirja monella tapaa, mutta erityisesti pidin Hautamaan henkisen hirmumyrskyn kuvauksesta, taistelusta pysyä järjissään kun kellään muulla ei ollut halua tai voimia siihen, kotiin palaavasta sydämestä ja siitä pienestä, tasaisesta äänestä, joka pitää hänet tiellä kohti kotia.

Niille, joille Sentenced on jäänyt tuntemattomaksi, jakaisin vielä tämän biisin (Broken, Crimsonilta):

2 kommenttia:

  1. Voi että, Sentenced ja Marras <3 Kirja oli niin upea, että ihan hämmennyin. Sen parissa sai itkeä ja nauraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aika hyvin sanottu, niin upea, että hämmennyin. Todellakin. Lopakalta mieletön taidonnäyte ja jotenkin niin pirun sydämeen iskevä kuvaus synkemmästä suomalaisesta mielenmaisemasta. <3

      Poista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n